Mun suunnitelmat kuvatarinaa varten selkeytyi NIIIIN paljon juuri äsken, joten tämä shootiksi kuvattu muutaman kuvan vammalaatupostaus onkin sellainen, öö, pienenpieni kuvatarina. Tai sanotaan vaikka että tällä postauksella on tärkeä merkitys joskus myöhemmin... ;) Jatkan kuvatarinaa oikeasti vasta joskus... reilun viikon päästä? Jos kaikki sujuu hyvin niin joo. Ja koska enää mun naama ei väänny kauhusta kun ajattelen tekeväni kt:n normityylillä, joten ainakin se seuraava kuvatarina on taas samaa vanhaa :D Kompromissi: jos inspiraatio heittäytyy kalliolta alas niin kirjoitan tarinaa, jos ei, niin saatte kärs-nauttia siitä normaalista tavasta.

Ai joo, tää on siis Melanien uni. Se ennakoi lähes kaikkea ja on avain aika moneen asiaan. Jos ja kun kuvatarina joskus alkaa etenemään kunnolla, muistakaa tämä ;)

 Aurinko on laskemassa. On kylmä.

Myrsky on selvästi alkamaisillaan. Tuuli ujeltaa korvissani ja horjahtelen epätasaisessa maastossa. En saa silmiäni auki.

Kylmä viima kiertelee ympärilläni. En näe mitään. Tuntuu kuin minua revittäisiin kymmeneen eri suuntaan.

Samassa käsittämätön kauhu valtaa minut. En osaa kuvailla sitä, mutta se jähmettää minut paikoilleni.

Pakotan jalkani liikkeelle, mutta tuuli vastustaa minua.

 En pääse eteenpäin. Kävelen ja kävelen. Miljoonia askeleita, liikkumatta mihinkään. Sitä jatkuu ja jatkuu. Vietän loppuelämäni taistellen tuulta vastaan.

-----------------------------------

Haha, ette tajua tuosta vielä mitään :Dd Paitsi jos olette ennustajia tai selvänäkijöitä. Halusin joka tapauksessa postata jotain, koska jos nyt saan vakuutettua mun vanhemmat, niin... se selvinee sitten viikon päästä ;) Toivon mukaan. 

Ps:

Mel: "JACK, MINÄ LENNÄN!" (joosereplaeimenenoin)

Figaro: "... O_O"