Heissan! Kuten kaikki varmaan on itse todennut, lumet tuli nyt aikalailla pysyvästi maahan ainakin täälläpäin, ja sen voimalla sain raahattua itteni ulos kuvatarinan pariin ~ Pahoittelen noiden kuvien laatua, osa on jo valmiiks rakeisia ja siihen vielä Bloggerin latausohjelma päälle :D Mutta öäh mulle ei ainakaan tällä hetkellä tuu mitään kertomisen arvosta mieleen, eli pääsette suoraan lueskelemaan! ;) Ps. Älkää tuijotelko Renatan haaroväliin koska sen hame pääs vissiin vähän nousemaan kuvausten aikana
-----------------------------------
Ensilumi.
Se peittää syksyn jäljet ja valaisee pimeitä iltoja.
Lumi kuitenkin tuo mukanaan myös viestin.
On aika kohdata menneet.
Melanie: ... Renata?
------------------------------------------
Melanie: Sinä taisit nähdä meidät siellä metsässä, eikö niin?
Renata: Kyllä. Minä... tarvitsen apua.
Melanie: Minä olen valmis auttamaan, ja tiedän että muutkin ovat, kunhan heitä ensin vähän lämmitttää ajatukselle.
Melanie: Haluat varmaan etsiä perheesi? Tobias on vahvistanut minua, joten pystyn kyllä kat-
Renata: *pudistaa tyytymättömänä päätään* Miksi minä tahtoisin löytää perheeni? Sinä luit sen lehtijutun, heillä on parempi mieli kun luulevat minun kuolleen.
Melanie: Mitä sinä sitten tahdot?
Renata: Selvittää, miksi meidän välillämme on yhteys.
Melanie: *innostuu* Sinäkin siis tunsit sen! Mitä kummaa se oli?
Renata: Minulla on arvaus. Melanie... mistä sinä tulet? Missä sinä synnyit?
Melanie: *käpertyy sohvannurkkaan* E-ei aavistustakaan. Asuin orpokodissa kuusitoistavuotiaaksi asti, ja sieltä muutin suoraan tänne. Eräs hoitaja sanoi kerran, että ilmestyin kuin tyhjästä. Vanhempiani ei koskaan löydetty, joten kaikki olettivat että minut oli hylätty.
Melanie: *hymyilee hiukan* Sama hoitaja kuitenkin muistutti, että jos vanhempani eivät olisi välittäneet minusta ollenkaan, he eivät olisi jättäneet minua orpokodin nurkille. Tämä on valitettavasti ainoa mitä tiedän. Kävin kyllä joskus ystäväni kanssa läpi katoamisilmoituksia, mutta... mutta mikään ei täysin täsmännyt.
Renata: Entäpä jos katsoitte väärästä maailmasta?
Melanie: *hämmentyneenä* Mitä sinä tarkoitat?
Renata: *huokaisee syvään* Minusta tuntuu että me kaksi vaihdoimme paikkoja. Minä synnyin ihmisten maailmassa, mutta päädyin Faircrestiin. Entäpä jos sinä synnyit Faircrestissa, ja... tulit minun tilalleni ihmisten maailmaan.
Melanie: *aikoo sanoa jotain*
Renata: Älä sano vielä mitään. Etsi käsiisi se päivämäärä, kun sinut löydettiin kadulta. Jos päivämäärät täsmäävät, tiedät mistä minut löytää.
Melanie: *hätkähtää* Aiotko sinä lähteä? Minä ajattelin, että jäisit tällä kertaa.
Renata: *nousee ylös ja tuijottaa ikkunasta ulos* Houkutteleva tarjous, mutta entäs Ivan? Ja Valerie? Ja se sinun poikaystäväsikin. Tein kamalia asioita, on ihan ymmärrettävää että he eivät halua minua kattonsa alle,
Melanie: Höpsistä, älä sinä heistä huolehdi. Ei ihmisiä noin vain lähetetä lumisateeseen, olivat he keitä tahansa.
Tervetuloa kotiin, Renata.
------------------------------------------------------------------------------
Ivan: Hän teki mitä?
Valerie: Kuulit kyllä. Melanie kutsui Renatan asumaan kanssamme. En minäkään siitä pidä, mutta Melanie puhuu kyllä totta. Ei Renataa voi uloskaan jättää.
Ivan: Miksi emme raportoi hänestä Faircrestiin? Sillähän tästäkin ongelmasta päästäisiin.
Valerie: Sinä unohdat että minäkin olen käytännössä etsintäkuulutettu. Ymmärrän, että Juliuksen poikana et voi ymmärtää, mutta... Faircrest ei ole sitä miltä näyttää. Se on synkkä ja kahlitseva.
Ivan: Ja minun isänikö syytä se on?
Valerie: *pudistaa päätään* En minä niin sanonut. Julius on hyvä hallitsija, mutta se mitä äidillesi tapahtui... se muutti häntä.
Ivan: *on hetken hiljaa* Äh, kuule, isä lähetti minulle viestin pari päivää sitten. Hän kysyi, milloin olen tulossa kotiin. Minä tulin tänne etsimään kirjaa, ja nyt se on löydetty ja turvassa Faircrestissa.
Ivan: Ei minulla ole syytä jäädä. Tai siis, minä tahtoisin kyllä, mutta...
Valerie: *puree huultaan* Ymmärrän kyllä. Kuninkaan pojan ei kannata alkaa karkuriksi.
Valerie: Vaikka toisaalta...
Valerie: ... ainahan voit kertoa Juliukselle, että sinulla on tuhkarokko etkä halua viedä toisen maailman bakteereja Faircrestiin! *hymyilee ilkikurisesti ja taputtaa Ivanin poskea*
Ivan: *hymyilee pienesti* En tiedä, mikä tuo 'tuhkarokko' on, mutta kuulostaa silti ihan hyvältä.
Valerie: Eli... sinä jäät?
Ivan: *hymyilee* Minä jään.
Valerie: *virnistää* Loistava päätös, mutta saatat alkaa katumaan sitä, sillä...
Valerie: ... Minusta on kehittynyt aika haka lumipallojen heittelijä!
Valeriea: *heittää lumipallon kohti Ivania*
Ivan: *pallo lätsähtää naamaan* MITÄ SINÄ TEET MINUN SILMIINI MENI LUNTA
Valerie: *nauraa*
Ivan: *pyyhkii lumia naamaltaan ja raottaa toista silmää* Tästä sinä saat maksaa, Valerie Isabelle Hudson!
Valerie: Sinun täytyy ensin saada minut kiinni!
Valerie: *pinkoo pakoon*
Ivan: *nousee ylös ja lähtee perään* Se nyt ei ole temppu eikä mikään!
~
Ensilumi.
Se palauttaa mieleen lapsuuden talvet. Luisteluretker, lumisodat, paukkuvan pakkasen.
Se yhdistää. Ensilumessa on aina tietynlaista taikaa, joka tuo ihmiset yhteen.
Harmi vain, että ensilumi ei kestä kauaa.
------------------------------------------------------------------------------
Kommentoidakin saa! Pyytäisin että jaksaisitte kirjoittaa edes jonkun merkin että kävitte täällä lukemassa, mulla ei nimittäin oo yhtään tietoa kuka mun tarinoita nykyisin lukee :D Ei siis mitään arvostelupakkoa, huikatkaa vaikka "Täällä!" jos ette muuta jaksa :----)
