Melanie


Melanie Dawn Rose


Malli: Pullip Alice du Jardin mint
Ikä: 17
Pitää:
-syksystä
-pipoista
-kaulahuiveista
-oranssista
-Disneyleffoista
-piirtämisestä 
Syntymäpäivä: 19.4
Kustomoinnit:
-SBH-S-Obitsu
-Coolcatin vaaleanpunainen peruukki
-Coolcatin chipit 

Tarina:
Melanie ei muista mitään elämästään ennen orpokotia. Orpokotiin hänet otettiin viisivuotiaana; vanha nainen oli löytänyt lapsen harhailemassa kaduilla. Lapsen vanhempia ei koskaan löydetty, eikä oikeastaan etsittykään, orpolapsia kun riittää. Melanien orpokoti ei ollut ollenkaan sellainen kuin elokuvissa ja kirjoissa; se oli kieltämättä nuhjuinen ja pahanhajuinen, mutta työntekijät rakastivat lapsiaan kuin omiaan. Lapset tulivat kaikki keskenään toimeen, pieniä kahakoita lukuunottamatta.
Täytettyään kuusitoista Melanie muutti asumaan pieneen mökkiin metsän keskelle. Oikeastaan se oli enemminkin asumiskoe, sillä mökki oli orpokodin omaisuutta. Melanie kuitenkin rakasti asua siellä; kun on kasvanut kahdenkymmenen muun lapsen kanssa, oma rauha tekee hyvää.
Eräänä päivänä tummatukkainen tyttö saapui Melanien talolle. Hän esittäytyi ja kertoi jäävänsä asumaan Melanien luo. Melanie ei väittänyt vastaan, vaan toivotti vieraan tervetulleeksi; jälkikäteen ajateltuna se tuntui melkein taianomaiselta, miten helposti Melanie antoi muukalaisen muuttaa kotiinsa asumaan.
Pian Valerien saapumisen jälkeen talolla alkoi parveilla muutakin kummallista porukkaa. Punatukkainen poika ja vaaleahiuksinen tyttö. Etenkin tyttö aiheutti Melanielle kummallisen olon. Myös Valerie oli jättänyt oman merkkinsä; Melaniesta tuntui, että hänen menneisyytensä oli lähempänä kuin koskaan. Vaikka kummalliset vieraat ja Valerie pitivät Melanieta piilossa, hän vaistosi jotain erikoista heidän käytöksessään. 
Eräänä iltana Melanie oli ulkona ja näki valonsäteen kiitävän ohitseen. Se oli nopea, mutta selvästi nähtävä. Melanien uteliaisuus heräsi, joten hän kiirehti valonsäteen perään. Äkkiä säde sujahti kivikkoon, sammaleisten kivien väliin. Melanie kiipesi kallioisen jyrkänteen päälle ja kaivoi kiviä tieltään.
Kivien takaa paljastui vanhan näköinen, nahkakantinen kirja. Ajattelematta sen enempää, Melanie nappasi kirjan käteensä. Maailma pimeni samalla sekunnilla, ja viimeiseksi Melanie tunsi putoavansa alas kalliolta.

Saatuaan näkijän kyvyt Melanie oletti olevansa nyt mukana Valerien, Ivanin ja Renatan puuhissa. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä lievästi pelottava ja vähän ärsyttäväkin henki Tobias kielsi häntä kertomasta kenellekään.
Vähitellen Melanie piti Tobiaksesta enemmän. Kunpa olisi ollut keino saada hänet maan päälle. Melanie kokeili yksinkertaisinta keinoa; kosketusta. Yllättäen kuuma aalto pyyhkäisi Melanien yli, ja siinä hän seisoi. Tobias. Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Jo muutaman tunnin päästä Tobias haihtui ilmaan hänen silmiensä edessä. Valerie ja muut olivat lähteneet Faircrestiin, joten Melanie oli yksin. Hän ei kuitenkaan luovuttanut.
Melanie juoksi hakemaan tarotkorttinsa Tobiaksen arkusta, ja yritti kaikin tavoin löytää korteista jotain yhteistä. Yhtäkkiä Narrin, Hirtetyn ja Rakastavaisien kaava aukeni hänelle, ja samassa voimakas näky täytti hänen näkökenttänsä. Sen kummemin miettimättä Melanie hyppäsi kohti Tobiasta, toivoen sydämensä pohjasta onnistuvansa.
------------------------------------------------------

 

4 kommenttia:

  1. Mel on aivan ihana<3
    Mistä oot tilannu sen?

    VastaaPoista
  2. Todella suloinen <3

    Olenko sokea, vai miksen löytänyt mikä malli neiti on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole sokea, tämähän se asia oli joka mun piti muistaa lisätä tälle sivulle :D Mel on tosiaan Alice du Jardin mint :)

      Poista